Vastauksia !!!2

Reaktiot- mammuttiteksti, lukekoon ken uskaltaa! 

rv 20+6 :)

Miten sun poikaystävä ja porukat ottivat tiedon vastaan? Entä kaverit?

Poikaystävä eli Toni oli alusta asti ajantasalla,ja tulkitsisin hänen reaktionsa samankaltaiseksi kuin omani - aluksi oli shokki ja paniikki, sitten pohtivaa ajattelua, asiaan sopeutumista ja nyt jännittävää odotusaikaa. Eli ei tullut Tonin puolesta ilon kiljahduksia 'jee me saadaan lapsi' mutta ei myöskään itkua, huutoa tai raivoa. Inhimillinen prosessi alusta asti tähän hetkeen. 

Alku oli kaaosta ja kaikki asiat oli irtonaisia, tajusin kuinka pieni ja säälittävä oon kun en pysty edes päättämään mun elämän kulkua ite, elämä päätti mun puolesta.. enkä uskonu et asiat vois järjestyä, mutta niin kuin muutama viisas mulle sanoi -asioilla on tapana järjestyä. Ja niin kävi. Hups nyt puhuin itestäni.

Porukat- olin aikaisemmin pohtinut, että mitä tekisin jos huomaisin olevani raskaana. Aikaisempien aatelmieni kaavaan kuului keksiä tekosyy muuttaa kauas pois, odottaa ja synnyttää lapsi ja ilmestyä takaisin lapsen kanssa, jolloin vanhemmat eivät voisi olla mulle vihaisia kun näkisivät lapsen.

Joo o, ei nyt ihan näin mennyt. Me ollaan just psykassa käyty että suuri elämänmuutos voi saada ihmisen sekasin ja mä todellakin olin sekasin silloin toukokuun lopulla kun viivoja napsahti kaksi. Sellasessa sekavassa ja avuttomassa tilassa ei millään ollut enää mitään väliä, eikä mua jaksanut pelottaa mun vanhempien reaktiot.. alitajunnassani luotin heihin. Laitoin äitille pitkän ja epämääräsen tekstarin (joo, tekstarin..), jossa pyysin häntä menemään rauhalliseen paikkaan ja lukea seuraava informaatio tarkasti läpi. Pyysin, ettei syyllistäisi ja taisin myös kertoa etten tiedä mitä tehdä. Olin ite siis Tonilla. 

Äiti soitti yllättävän nopeasti takaisin.

-Hehe, oliks tää viesti vitsi vai?

Purnasin langan päässä itkua ja sain sanottua ettei tosiaan ole.

-Jaa, no aattelinkin että jos tää ei oo pilaa nii oonkii jo jonkin aikaa halunnut mummoksi

Äiti puhui tosi positiiviseen ja iloseen sävyyn ainakin mun korvaan, mutta se helpotti- mua ei hylättäis tän takia.

Sitten joskus päivien päästä kun mentiin Tonin kaa meille, niin iskä pyys teelle ja puhui viisaita asioita. ''Kai te ymmärrätte, että tää voi olla paras sattuma mitä teijän elämässä tulee tapahtumaan'', on päällimmäinen mikä jäi mieleen. 

En ois voinu kuvitella parempaa vastaanottoa, Toninkin äiti kertoi tukevansa meitä, eikä ainakaan mun korviin oo kantautunu Tonin suvun puolelta mitään negatiivista kommenttia.

Jees nää kuvat on vaan sekalaisii asioit kämpästä.. siivottiin illal äitin kaa et nyt voisin jopa ottaa kokonaiskuvaa piakkoin (ennenku taas sotkeentuu heh)

Kaverit- tää osuus oli mulle erittäin suuri psyykkinen ongelma siitä kesäkuun alusta heinäkuun puolväliin, kunnes sitte julkistin ekan ultrakuvan Facebookissa, minust oli parempi ilmottaa asia kerralla ihan joka ikiselle, ettei tuu sitte mitään ihme spekulointia. 

Jouduin kertomaan tästä ryhmänohjaajalle, rehtorille ja opolle melkein heti kun sain ite tietää, koska oli koeviikko. Ja aattelin, että ne on kaikki viisaita ihmisiä, niiden on ainakin pakko esittää, että ne ymmärtäis mua. Ja asia olis selvinny jossain vaiheessa kuitenkin, ellen olis vaihtanu lukiota jollain ovelalla tekosyyllä. Se kävi erittäin vakavasti mielessä.

Hui ku oon oikeest väsyneen näkönen! tai sitte se on toi halju hiusväri.. jos viikonloppuna pääsis värjäämään :)

Kun puhuttiin opon kanssa niin sanoin ettei mun pää välttämättä kestä olla tässä koulussa odotusaikaa, varsinkaan sitten kun maha alkaa näkyä ja ihmiset saa tietää tän jutun (niin, meinasin aluksi salata asian pitkään. Eli en ois vieläkään kertonut). Aattelin että must puhuttais tosi paljon pahaa, kukaan ei juttelisi mulle koulussa ja kaikki kattois mua kuin roskaa- myös opettajat. 

Keskustelut opon ja ryhmänohjaajan kanssa yllätti mut samalla tavalla positiivisesti kuin vanhempien reaktiot. Molemmat miehet sanoivat mulle paljon viisaita asioita ja sai mut tuntemaan, että oon yhä viisas ihminen ja kykenevä jatkamaan elämää- ja lukiota. Ja valmistumaan. Ja että mä pystyisin kasvattamaan lapsen, että mä selviydyn. Olen heille kiitollinen jokaisesta sanasta, muistelin niitä useina päivinä kesälomalla.

Ne kaverit joiden kaa liikuin eniten kesälomalla, tiesivät tästä ihan toukokuun lopulta asti, ja heidän kanssa purkasin ajatuksiani jo silloin.

Sitten kun olin henkisesti valmis, laitoin tärkeimille ystäville viestiä ja julkaisin vauvan ultrakuvan Facebookissa, (jännitti, pelotti, sekotti ihan sairaasti se hetki ja seuraava vuorokausi) mut yllätyin taas.

Nämä keille ilmotin henkilökohtaisesti, vastasivat mulle tosi kauniita ja voimaa antavia viestejä. He uskoivat että mä selviän, kertoivat että mä oon viisas, että oon rakas, että he tukevat, etteivät he puhu musta pahaa ja että oon rohkea. Ja paljon muita asioita, järjettömän viisaita juttuja enkä voi koskaan tarpeeksi kiittää näitä ihmisiä.

Samalla tavalla kiitän myös jokaista onnittelijaa ja Facebook-tykkääjää. Ja jokaista, joka ei oo antanu mun tietoon kantautua pahaa kritiikkiä. Myönnän että oon nyt hauraassa tilassa (hormonit), ja saatan ottaa poikkinaiset puheet tosi henkilökohtaisesti.

Sen haluan kertoa, että eräs mulle tosi tärkeä ystävä vastas mun 'mä ja toni saadaan lapsi'- viestiin 'joo kuulin. kai sä tapat sen'.

Toivon, että tää ihminen katuu että se koskaan vastas mulle noin. Mua harmittaa hänen itsensä puolesta suppeakatseisuus ja ilmeisetsi ymmärtämättömyys siitä, miten kaveria kohdellaan. Hänen mielestä tää pilaa mun elämän, mun mielestä tää pelasti sen. Anyway en oo tekemisissä tän henkilön kanssa. aluks jopa halusin olla, sitte totesin etten pysty ja nyt oon todennu etten todellakaan ees halua.

Mut kiteytettynä, mulla on järjettömän hyvä tukiverkko, (miten oonkaan onnistunu saamaan näin hyviä ihmisiä mun ympärille) enkä tosiaan tiedä miten selviäisin ilman sitä. Vanhemmat, Toni, sukulaiset, ystävät ja kaverit... Ja kaikki asiat on menny niin hyvin !

Vastaan viel viime postauksen komenttiin, jossa esitettiin kysymykset:

tyttö vai poika?
tyttö :)

onko nimiehdotuksia?
Ei!! En Tonista tiiä mut mä oon ihan paniikissa etten ikinä tuu keksimään hyvää nimeä... saa ehottaa hehe :D Sellain nimi, joka tarkottais jotain. Ei tarvii siis niin suoraan kuin esim. Lahja tai Onni, mut kun mun oma nimi ei tarkota mitään (Janika on feminiini nimestä Jani ja Jani tulee Johanneksesta joka meinaa Jahve on armollinen ja jahve=jumala) ..

oletko kasvanut henkisesti raskauden aikana?

Hmm tätä on vaikee miettii ite, pitäis kysyy joltain... Mut sanoisin että joo koska on ollu pakko ihan oman fyysisen hyvinvoinnin kannalta

onko sinulla jo mahaa?

Nosiis sen puoleen joo että huomaan sen ite ku täl hetkel oon tasapaksu pötkö.. mut en tiiä huomaako muut, ehkä tutut mut ei kadul kukaa osais sanoo että oon raskaana, ei oo sellast kumpua u know :D

okei täs näyttää toosi tasapaksulta. ehkä mul sitte on mahaa ;)